Luonteen jalostusohjelma KASVU

Työ ja ammatin harjoittaminen vie aikuiselta vähintään 35% elämästä. Siksi työyhteisö muodostaa ihmiselle avainympäristön omalle kehitykselle. Tämä henkilökohtainen kehitys puolestaan on oleellisessa asemassa, jos työyhteisö haluaa menestyä omalla alallaan.

On siis tärkeää, että työnantaja edistää omalta osaltaan työntekijöidensä kehitystä. Luonteen jalostusohjelma KASVU auttaa kehittämään ihmisen hyveitä – kohti erinomaisuutta.

Tavoitteet

KASVU-ohjelman tavoitteena on rakentaa perusta henkilökohtaiselle johtajuudelle kuuden päähyveen kautta. Kuusi päähyvettä ovat: suurisieluisuus, nöyryys, rohkeus, oikeudenmukaisuus, viisaus ja itsehillintä. Ohjelman lopputulos on dynaaminen muutos henkilön asenteessa itseensä, työhön ja työkollegoihin. Tämän saavuttamiseksi ohjelma pyrkii:

  • Analysoimaan työntekijöiden persoonallisuuden ja siten kartoittamaan työyhteisön todellisuuden
  • Paikallistamaan avainhyveet, joita kunkin työntekijän on hyvä erityisesti jalostaa
  • Kehittämään metodeja, jotka helpottavat hyveiden käytäntöönpanoa.

Metodologia

KASVU-ohjelma sisältää seuraavat vaiheet:

  • Alkuseminaari: johdatus avainhyveisiin auttaa osallistujia ymmärtämään hyvejohtajuusmallin peruslähtökohdat.
  • Persoonaallisuustesti: testin avulla paikallistetaan hyveet, joita kukin ohjelmaan osallistuja tarvitsee jalostaa.
  • Henkilökohtainen mentorointi: kuuden kuukauden aikana henkilökohtainen valmentaja tapaa säännöllisesti kunkin osallistujan erikseen, ja yhdessä he asettavat, seuraavat ja päivittävät henkilökohtaisen kasvun tavoitteita.
  • Loppuraportti: ohjelman lopussa esitetään työyhteisön vahvuudet ja haasteet, tehdään yhteenveto koulutusjaksosta ja henkilökohtaisen mentoroinnin saavutuksista.