Blogi
Epäonnistumisen taito

Lokakuun 13. vietetään kansainvälistä epäonnistumisen päivää. Kyseessä on suomalaislähtöinen hanke, joka tarjoaa mahdollisuuden pohtia epäonnistumisten mahdollisuuksia. Mitä hyötyä mokaamisesta on?

Santi Martinez

Santi Martinez

TJ, johtajuuskouluttaja, partner
12.10.2020

Epäonnistuminen kaiketi sopii suomalaiselle luonteelle.

Suomessa saa epäonnistua, koska Suomessa annetaan anteeksi. Silti meidän on vaikea sanoa äänen, että olemme epäonnistuneet. Miksi?

Koska epäonnistuja on luuseri. Vai onko?

Epäonnistuja ei ole luuseri. Luuseri on se, joka kaaduttuaan ei enää nouse.

Tosielämässä peli jatkuu niin kauan kuin jaksaa yrittää. Myös silloin kun asialle ei enää mitään voi. Miksi?

Koska elämässä tekemistä tärkeämpää on oleminen. Siksi vaikka joskus asialle ei voi enää tehdä mitään, aina voimme olla voittajia: epäonnistumisen kautta ihminen voi olla entistä suurempi. Miksi?

Koska epäonnistuminen tarjoaa mahdollisuuden sanoa: Anteeksi. Epäonnistuminen auttaa sanomaan: Minä tein virheen.

Anteeksipyynnön ja avun pyytämisen kautta epäonnistuminen yhdistää.

Epäonnistuminen, mikäli siihen suhtaudutaan oikealla asenteella, vahvistaa. Tämä tapahtuu vain, jos ihminen tunnustaa olevansa heikko, haavoittuvainen. Vain teräsmies voittaa aina. Ja teräsmies ei ole todellinen. Epäonnistuminen auttaa meitä sanomaan: Minä tarvitsen apua.

Onnistuminen ei ole sitä, että miellyttää kaikkia. Eikä epäonnistuminen ole sitä, että joku suuttuu. Onnistuminen on asioiden tekemistä oikein. Tämä joskus suututtaa ja vahingoittaa. Onnistuminen tässä tilanteessa tuntuu joskus epäonnistumiselta. Paitsi myöhemmin kuolinvuoteessa.

Kuolinvuode on hyvä tuoda mieleen usein elämämme aikana. Miksi?

Kuolinvuoteessa jos koskaan teräsmiestä ei ole. Kuolinvuoteessa jos koskaan rohkenemme kutsua epäonnistumisiamme niiden oikeilla nimillä, sillä kuoleman hetkellä olemme aidoimmillaan itsemme kanssa. Siksi on hyvä maata kuolinvuoteella monta kertaa viikossa. Tämä mielikuvaharjoitus palauttaa meidät todellisuuteen: mikä on minun totuuteni?

Epäonnistuminen siis palauttaa meidät todellisuuteen, jonka olemme menettäneet tai jota jopa paenneet. Epäonnistumisen kautta voimme olla viisaampia. Epäonnistuminen auttaa sanomaan: Minä tiedän.

Anteeksi (oikeudenmukaisuus), tein virheen (nöyryys), minä tiedän (viisaus) ja tarvitsen apua (yhteenkuuluvuudentunne), johtavat sanomaan minä tahdon (rohkeus) ja nousemaan tuhkasta.

Emme ole enää luusereita – vaan feeniks-lintuja.

Mutta onko tahtominen niin helppoa? Tästä lupaan kirjoittaa seuraavassa kolumnissani. Siihen asti toivotan epäonnistumisen päivälle menestystä.

Kategoriat

Hyvejohtajuus.fi