Johtajuuskeskusteluissa voi helposti unohtaa, että yksi johtajuuden peruspilareista ja samalla sen tavoitteista on palveleminen. Mutta onko palveluhenki muodissa?
Johtajuuskeskusteluissa voi helposti unohtaa, että yksi johtajuuden peruspilareista ja samalla sen tavoitteista on palveleminen. Mutta onko palveluhenki muodissa?
Joulun jälkeen tulee ale ja tipaton tammikuu. Jälkimmäinen ei kiinnosta minua, kun ei ole tarvetta. Ensimmäistä on mielenkiintoista seurata. Samoilla ihmisillä, joilla ensin oli joulukiirettä, on nyt kiire ostamaan alennusmyynnissä. Joulurauha jäi näköjään lyhyeksi. Minäkin ostin. Ja mietin.
Mieleen tuli muun muassa Tommy Hellstenin kirjan otsikko ”Saat sen mistä luovut”. En ole kirjaa lukenut, joten en voi sen sisällöstä puhua. Mutta kirjan nimeä pohdiskelin. Kun tavaratalossa katsoin ympärilleni, en voinut olla samaa mieltä Hellstenin kanssa. Miten on mahdollista, että kun luovun ale-paidan ostamisesta, saan kuitenkin sen? Tämä ihmettelyni korostui nähdessäni tavaroiden runsautta. Tarjolla oli kaikenlaista. Hellsten varmastikin taitaa tarkoittaa aivan jotakin muuta, ajattelin.
Tähän epäilyyn sainkin vahvistuksen, kun mieleeni tuli Johannes Paavali II:n puhe, jonka hän piti joukolle opiskelijoita 1980-luvun alussa. Puheessaan edesmennyt paavi kehotti nuoria anteliaisuuteen ja suurisieluisuuteen. Hän sanoi, että vain se voi antaa, jolla on. Jos antaa, tarkoittaa sitä, että omistaa. Ja mitä enemmän antaa, sitä enemmän omistaa, sitä rikkaampi on.
Huomasin, että Johannes Paavalin ja Tommin Hellstenin ajatukset kulkevat käsi kädessä. Jos esimerkiksi luopuu mukavuudenhalusta palvellakseen ystävää, se tarkoittaa, että siihen on varaa, että tosiaan on jotakin annettavaa. Ja meillä kaikilla on kokemusta siitä, että antamisessa on enemmän iloa kuin saamisessa. Siinähän piilee palveluhengen ihanuus. Mitä enemmän palvelee, sitä iloisempi on. Ikävää kun ollessani ostoksilla en nähnyt mainoksia siitä. Tyytyväisyyttä luvataan ja taataan eri keinoin ja tavoin, mutta pohjimmiltaan kaikki olivat samanlaisia: ”maksa niin saat”. Yksikään ei ollut tyyliin: ”anna itsesi niin huomaat, kuinka vauras sinä olet” tai ”jos et tarvitse mitään, olet rikas”.
Palveluhenki on paradoksaalinen asia. Se on luksustuote ja samalla välttämätön päivittäistavara. Sen saatavuus on periaatteessa rajaton, mutta sitä on joskus vaikea löytää. Tätä paradoksia kaunistaa se, että sitä voi saada periaatteessa ilmaiseksi. Se on vain meistä jokaisesta kiinni, haluammeko tarjota sitä vai emme. Meillä kun kaikilla on, mistä tarjota. Mutta siihen tarvitaan nöyryyttä ja suurisieluisuutta. Tämä selittänee, miksi sitä on niin harvoin tarjolla.
Palveluhenki on halpistuote, koska tarvitaan nöyryyttä: palveleminenhan merkitsee usein itsensä alentamista. Moni ymmärtää silti tämän asian väärin. Asiaa tulkitaan niin, että kun palvelee asettaa itsensä muiden alapuolelle. Sellaisten ihmisten itsetuntoa voidaan rauhoittaa kysymällä, onko asia oikeastaan niin. Itse uskon, että palveleminen vaatii varsinkin itsensä itselleen alentamista. Se vaatii, että alentuu sille mielikuvalle, jota itsestään pitää. Yleensä tuo mielikuva on mielihyvän vääristämä, subjektiivinen. Sellainen mielikuva ei ole tosi. Alentuminen palvelemisen kautta – nöyrtyminen – palauttaa meidät todellisuuden tasoon, ja saamme itsemme takaisin. Saamme siis, mistä olimme valmiina luopumaan. Olemme taas rikkaita. Totisesti.
Palveluhenki on luksustuote, koska se on merkki henkisestä vauraudesta. Se on merkki suurisieluisuudesta. Suurisieluinen ihminen pystyy pääsemään irti itsestään ja ajattelemaan muiden hyvää. Sitä paitsi, että itsensä unohtaminen muiden puolesta on parhaita palveluita, jonka voi itselleen tehdä, uskon myös, että palveluhengen hedelmänä syntyy ystävällisempi oikeudenmukaisuus. Siinä, missä oikeudenmukaisuus voi mennä liian laskelmoivan ankaraksi, rakastava palveluhenki tekee siitä inhimillisemmän ja solidaarisemman. Se antaa oikeudenmukaisuudelle oman reviirinsä ja toiminnanrajat. Pyhä Josemaría kiteytti tämän ajatuksen sanoen: ”en tunne parempaa tietä oikeudenmukaisuuteen kuin elämä, jossa luovutaan omasta itsestä ja palvellaan muita” (Josemaría Escrivá, Jumalan ystäviä, 173). Totta vie.
Kun pohdin niitä asioita, päätin julistaa uudenlaisen, jatkuvan alesesongin, jossa jokainen voi ilmaiseksi saada itselleen sisäistä kasvua ja samalla edesauttaa ympäristönsä henkistä tilaa. Se voi olla uudenvuoden lupaus. Hyvä sellainen.
Toivon vaan, että joku pistää paremmalle ja kertoo meille konkreettisia tapoja panna palveluhenkeä käytäntöön.
PS: alussa ajattelin kirjoittaa kulutusyhteiskunnasta mutta huomasin, että aihe olisi ollut liian halpa.